Päivitetty ohjeeseen siirtymäkauden ja erosopimuksen tulkintoja.
Voimassa 03.12.2020 - 18.01.2021
Soveltamisohje, Julkaisuaika 03.12.2020 Julkisuus: Julkinen
Päivitetty ohjeeseen siirtymäkauden ja erosopimuksen tulkintoja.
Britannian ero EU:sta tuli voimaan 1.2.2020. Tästä päivästä lähtien Britannia ei enää ole EU:n jäsenvaltio.
Britannia ja EU neuvottelivat molempia osapuolia sitovan erosopimuksen, jonka perusteella eron jälkeen tuli voimaan vuoden 2020 loppuun kestävä siirtymäkausi, jonka aikana
Vuoden 2020 aikana EU ja Britannia ovat neuvotelleet tulevista suhteista, muun muassa maiden välillä liikkuvien henkilöiden sosiaaliturvasta. Neuvottelut ovat edelleen kesken ja niiden lopputulos voi vaikuttaa myös näihin ohjeisiin.
Erosopimus määrittelee siirtymäkaudeksi 1.2.2020 - 31.12.2020 välisen ajan.
Siirtymäkaudella sekä EU että Britannia noudattavat välillään EU:n lainsäädäntöä. Siten EU:n sosiaaliturva-asetuksia 883/2004 ja 987/2009 sovelletaan siirtymäkaudella.
Esimerkiksi A1-todistuksia haetaan ja myönnetään normaalisti EU-maiden ja Britannian välillä liikkuville työntekijöille.
1.1.2021 alkaa erosopimuksen sosiaaliturvan koordinointia koskevien säännösten soveltaminen.
Erosopimuksen säännöksillä pyritään varmistamaan niiden henkilöiden saavutetut sosiaaliturvaoikeudet, jotka ovat rajat ylittävässä tilanteessa siirtymäkauden päättyessä.
Jotta henkilö säilyisi erosopimuksen perusteella EU:n sosiaaliturva-asetusten piirissä, hänen tulee olla
Erosopimuksen perusteella siis vapaan liikkuvuuden oikeutta käyttäneiden henkilöiden sosiaaliturvaoikeudet säilyvät ja heihin sovelletaan EU:n sosiaaliturva-asetusten säännöksiä niin kauan kuin he pysyvät erosopimuksen henkilöpiirissä ja he ovat edelleen rajat ylittävässä tilanteessa.
Erosopimuksen piirissä on esimerkiksi:
Siirtymäkauden jälkeen henkilöiden vapaa liikkuvuus päättyy. Jos EU:n ja Britannian välillä ei ole voimassa sopimusta uudesta suhteesta, Britannia on sosiaaliturvasäännöksiä sovellettaessa kolmas maa 1.1.2021 alkaen.
Esimerkki: Työntekijän työkomennus Britanniassa alkaa 1.3.2021
Jos EU:n ja Britannian välillä ei ole voimassa sopimusta uudesta suhteesta ja henkilö lähtee työkomennukselle Britanniaan 31.12.2020 jälkeen, hänen sosiaaliturvansa määräytyy kuten muiden kolmanteen maahan lähtevien. Koska kyseessä on Suomesta lähetetty työntekijä, hänet työeläkevakuutetaan Suomessa kansallisen työeläkelainsäädännön perusteella. On kuitenkin mahdollista, että hänestä peritään lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja myös Britanniaan.