Työsuhdepolkupyöräetu ja työsuhdematkalippuetu voidaan antaa työntekijälle palkan lisäksi tai palkan osana siten, että rahapalkan määrää vähennetään edun arvoa vastaavalla määrällä. Edun järjestämistapa vaikuttaa siihen, miten etu otetaan huomioon TyEL:n mukaisessa eläkkeen perusteena olevassa työansiossa.
Tuloverolain 64 §:n mukaan työnantajan työntekijälleen antama polkupyöräetu on verovapaata tuloa 1200 euroon asti vuodessa. Työnantajan työntekijälleen antama työsuhdematkalippuetu on verovapaata tuloa enintään 3400 euroon asti vuodessa. Työsuhdematkalipun ja polkupyöräedun verovapaa enimmäismäärä on yhteensä 3400 euroa vuodessa.
Verohallinnon luontoisetujen verotusta koskevan ohjeen mukaan työsuhdepolkupyöräetu ja työsuhdematkalippuetu on verovapaaseen rajaan saakka verotonta riippumatta siitä, annetaanko etu palkanlisänä vai palkanosana siten, että rahapalkan määrää vähennetään edun arvoa vastaavalla määrällä. Edun järjestämistapa ei vaikuta edun veronalaisuuteen.
TyEL:n mukaisen eläkkeen perusteena olevan työansion määräytymiseen edun järjestämistavalla on vaikutusta.
Palkanlisänä annetusta edusta TyEL-ansiota on edun veronalainen määrä
Kun työnantaja antaa työntekijälle edun palkanlisänä, edun verovapaan tulon ylittävä määrä lisätään bruttopalkkaan veronalaisena luontoisetuna. Palkanlisänä annetusta edusta TyEL-ansiota on edun veronalainen määrä.
Palkanlisänä annettavan edun osalta TyEL-ansion ja verotettavan ansion määrä on sama.
Palkanosaksi sovittu etu on TyEL-ansiota riippumatta edun verotuskohtelusta
Palkanosana annettavalla edulla tarkoitetaan tässä tilannetta, jossa työntekijälle annetaan työsuhdepolkupyöräetu tai työsuhdematkalippuetu niin, että etu sisällytetään työntekijän palkkaan ja työntekijän rahapalkan määrää vähennetään edun arvoa vastaavalla määrällä.
Kun etu on sovittu palkanosaksi, etu on osa kokonaispalkkaa. Työnantaja ja työntekijä sopivat edun osaksi palkkaa. Työntekijän työpanoksen määrä ei vähene eikä työntekijän kokonaispalkan arvo muutu edun antamisen myötä, mutta koska osa palkasta on sovittu annettavaksi verovapaana etuna, verotettavan ansion määrä pienenee. Palkanosaksi sovittu etu on vastiketta työstä riippumatta edun verotuskohtelusta. Tämän vuoksi palkanosana annettu etu luetaan mukaan TyEL:n mukaiseen eläkkeen perusteena olevaan työansioon, vaikka etu verotuksessa on kokonaan tai osittain veroton.
Palkanosana annettavan edun osalta TyEL-ansion määrä muodostuu korkeammaksi kuin verotettavan ansion määrä.
Myös silloin, kun työntekijällä on kokonaispalkkasopimus ja etu sisällytetään osaksi kokonaispalkkaa niin, että rahapalkan määrää vähennetään edun arvoa vastaavalla määrällä, etu on vastiketta työstä riippumatta edun verotuskohtelusta. Kokonaispalkan määrä pysyy samana, vaikka palkanosaksi sovitun edun arvo muuttuu sen mukaan, minkä arvoinen etu kokonaispalkkaan sisällytetään.
TyEL:n mukaisen eläkkeen perusteena olevan työansion määräytymisessä työsuhdepolkupyöräetua ja työsuhdematkalippuetua käsitellään samalla tavalla.
Ohjeistusta palkanosana annettavan edun huomioon ottamisesta TyEL-ansiossa sovelletaan 1.1.2021 alkaen.
Alla olevat esimerkit pohjautuvat verohallinnon Luontoisedut verotuksessa -ohjeessa oleviin esimerkkeihin.
Esimerkki: Palkanlisänä annetusta verovapaasta polkupyöräedusta ei muodostu TyEL-ansiota
Työntekijän rahapalkka on 3500 euroa/kk. Lisäksi työnantaja antaa työntekijälle polkupyöräedun, jonka arvo on 100 euroa/kk (1200 euroa/v = veroton enimmäismäärä). Työntekijälle annettu polkupyöräetu on kokonaan verovapaata tuloa eikä sillä ole vaikutusta työntekijän veronalaiseen palkkaan. Polkupyöräedulla ei ole vaikutusta TyEL-ansion määrään. Edusta ei muodostu TyEL-ansiota. Työntekijän TyEL-ansion ja veronalaisen ansion määrä on sama eli 3500 euroa/kk.
Esimerkki: Palkanlisänä annetusta polkupyöräedusta muodostuu TyEL-ansiota siltä osin kuin etu on veronalainen
Työntekijän rahapalkka on 3500 euroa/kk. Jos työnantajan työntekijälle rahapalkan lisäksi antaman polkupyöräedun määrä on 200 euroa/kk (2400 euroa/v), ainoastaan verovapaan tulon määrän ylittävä osuus 100 euroa/kk (1200 euroa/v) on työntekijän veronalaista luontoisetua. Työntekijän veronalainen palkka on polkupyöräedun antamisen jälkeen 3600 euroa/kk, josta rahapalkan osuus on 3500 euroa ja polkupyöräedun osuus 100 euroa eli yhteensä 3600 euroa €/kk. Polkupyöräedusta 100 euroa/kk (1200 euroa/v) on verovapaata osuutta.
Polkupyöräedun verovapaa osuus 100 euroa/kk (1200 euroa/v) jää TyEL-ansion ulkopuolelle ja edun veronalainen osuus 100 euroa/kk (1200 euroa/v) luetaan mukaan TyEL-ansioon. Työntekijän TyEL-ansion ja veronalaisen ansion määrä on sama eli 3600 euroa/kk.
Esimerkki: Palkanosaksi sovittu polkupyöräetu on koko määrältään TyEL-ansiota vaikka etu on kokonaan verovapaa
Työntekijän bruttopalkka on 3500 euroa/kk. Työntekijä ja työnantaja sopivat, että työntekijä saa polkupyöräedun 100 euroa/kk (1200 euroa/v), ja että polkupyöräetu sisältyy hänen bruttopalkkaansa. Koska polkupyöräetu on verovapaata tuloa 1200 euroon saakka, työntekijälle annettu 1200 euron polkupyöräetu on kokonaan verovapaata tuloa ja pienentää työntekijän veronalaista bruttopalkkaa 3400 euroon/kk. Työntekijän veronalaisen ansion määrä on edun antamisen jälkeen 3400 euroa/kk.
TyEL-ansion määrä on 3500 euroa/kk, koska palkanosaksi sovittu polkupyöräetu (100 euroa/kk) on vastiketta työstä. Työntekijän TyEL-ansion määrä on suurempi kuin veronalaisen ansion määrä.
Esimerkki: Palkanosaksi sovittu polkupyöräetu on koko määrältään TyEL-ansiota vaikka etu on osittain verovapaa ja osittain veronalainen
Työntekijän bruttopalkka on 3500 euroa/kk. Jos osapuolet sopivat, että työntekijä saa polkupyöräedun 200 euroa/kk (2400 euroa/v), ja että polkupyöräetu sisältyy hänen bruttopalkkaansa, vain edun verovapaan määrän ylittävä osuus (100 euroa/kk, 1200 euroa/v) on veronalaista luontoisetua. Polkupyöräedun verovapaa määrä pienentää työntekijän veronalaista bruttopalkkaa. Työntekijän veronalainen bruttopalkka on edun antamisen jälkeen 3400 euroa/kk, josta rahapalkan osuus on 3300 euroa/kk ja veronalaisen polkupyöräedun osuus 100 euroa/kk. Työntekijän verovapaan polkupyöräedun osuus on 100 euroa/kk.
TyEL-ansion määrä on 3500 euroa/kk, koska palkanosaksi sovittu polkupyöräetu (200 euroa/kk) on vastiketta työstä. Työntekijän TyEL-ansion määrä on suurempi kuin veronalaisen ansion määrä.
Esimerkki: Kokonaispalkkasopimuksen osaksi sovittu työsuhdematkalippuetu on koko määrältään TyEL-ansiota vaikka etu on osin verovapaa ja osin veronalainen
Työntekijällä on kokonaispalkkasopimus, jossa kokonaispalkan määrä on 3500 euroa/kk eli 42 000 euroa/v. Työntekijä ja työnantaja sopivat, että työntekijä saa työsuhdematkalipun 300 euroa/kk eli 3600 euroa vuodessa osana kokonaispalkkasopimusta. Koska työsuhdematkalippuetu on verovapaata tuloa 3400 euroon saakka, ainoastaan verovapaan tulon ylittävä määrä eli 200 euroa vuodessa on työntekijän veronalaista luontoisetua. Työntekijän veronalainen kokonaispalkka on muutoksen jälkeen 38 600 euroa vuodessa, josta rahapalkan osuus on 38 400 euroa ja veronalaisen työsuhdematkalipun osuus 200 euroa. Työntekijän verovapaa työsuhdematkalippuetu on 3400 euroa.
TyEL-ansion määrä on 42 000 euroa/v, koska kokonaispalkkaan sisällytetty palkanosaksi sovittu työsuhdematkalippuetu (300 euroa/kk, 3600 euroa/v) on vastiketta työstä. Työntekijän TyEL-ansion määrä on suurempi kuin veronalaisen ansion määrä.