Työnantaja voi täydentää työntekijöiden pakollista eläketurvaa erilaisilla kollektiivisilla ja yksilöllisillä lisäeläkkeillä sekä säästöhenkivakuutuksilla ja pitkäaikaissäästämissopimuksilla.
Työnantajan ottama kollektiivinen lisäeläke
Eläkkeen perusteena olevaa työansiota ei ole työnantajan koko henkilökunnalleen tai tietylle henkilöstönsä ryhmälle järjestämän lisäeläketurvan vakuutusmaksut (kollektiivinen lisäeläke).
Jos työnantaja järjestää lisäeläketurvan vain tietylle osalle yrityksen työntekijöistä, eikä järjestely täytä kollektiivisen lisäeläketurvan kriteerejä, lisäeläketurvan vakuutusmaksut ovat vastiketta työnteosta ja osa työntekijän kokonaispalkkausta, joka kuuluu eläkkeen perusteena olevaan työansioon.
Kollektiivinen lisäeläketurva voidaan järjestää eläkesäätiössä, eläkekassassa tai henkivakuutusyhtiöissä. Työeläkejärjestelmän suljettu lisäeläketurva (TEL-L) ehdotetaan lopetettavaksi 31.12.2016. Kaikki jatkuvat TEL-L -vakuutukset päätetään tuohon ajankohtaan.
Koska työnantajan kollektiivisesti järjestämästä lisäeläkevakuutuksesta ei synny työntekijöille eläkkeen perusteena olevaan työansioon luettavaa etua, eläkkeen perusteena olevaa työansiota eivät myöskään ole sellaiset työnantajan tarjoamat edut, jotka työntekijä saa menetetyn lisäeläke-edun korvaukseksi. Työnantaja saattaa esimerkiksi korvata aikaisemman kollektiivisen lisäeläkevakuutuksen tuottaman edun työntekijöille annettavilla ylimääräisillä vapaapäivillä. Jos tällaisten pitämättömien vapaapäivien perusteella työntekijälle maksetaan työsuhteen päättyessä rahamääräinen korvaus, ei korvausta oteta huomioon eläkkeen perusteena olevana työansiona.
Myöskään veron ennakonpidätyksessä kollektiivisen lisäeläketurvan maksuja ei pidetä työnantajan työntekijälleen maksamana palkkana.
Kollektiivisella lisäeläketurvalla tarkoitetaan tuloverolain 96 a §:n mukaan työnantajan työntekijöistä koostuvalle henkilöpiirille järjestämää vapaaehtoista lisäeläketurvaa, jonka henkilöpiiri on määritelty ryhmittäin työalan tai muun siihen verrattavan perusteen mukaan siten, ettei se tosiasiassa kohdistu nimettyihin tai muutoin yksilöllisesti määrättyihin henkilöihin. Kollektiivisena lisäeläketurvana ei pidetä järjestelyä, joka on tarkoitettu koskemaan vain yhtä työnantajan palveluksessa olevaa henkilöä kerrallaan.
Tuloverolain niin sanotun yhden hengen ryhmät kieltävä säännös koskee 1.1.2005 jälkeen tehtyjä kollektiivisia lisäeläkejärjestelyjä. Vanhempiin järjestelyihin sovelletaan edelleen tuloverolain 96 a §:n voimaan tulleessa sovellettuja säännöksiä.
Vaikka TEL:n 11 §:n mukaiset lisäeläkejärjestelyt ovat aina ryhmäkohtaisia, voi jonkin eläkejärjestelyn piiriin tosiasiallisesti kuulua vain yksi yrityksen työntekijä (esimerkiksi toimitusjohtaja). Sellainen rekisteröity lisäeläkejärjestely katsotaan siltikin kollektiiviseksi ja sen perusteella ei synny työntekijälle eläkkeen perusteena olevana työansiona huomioon otettavaa etua. Sen sijaan muissa kuin TEL:n 11 §:n mukaisissa rekisteröidyissä lisäeläkejärjestelyissä eli niin sanotuissa vapaamuotoisissa lisäeläkejärjestelyissä ei pelkästään yhtä työntekijää kerrallaan koskevaa eläkevakuutusta pidetä kollektiivisena eläkevakuutuksena.
Kollektiivisuus edellyttää, että samaan eläkeryhmään kuuluvat etuudet määräytyvät samoin perustein. Myös eläkkeen alkamisiän on määräydyttävä yhtenäisin perustein. Työntekijöillä voi kuitenkin olla oikeus lykätä oman eläkkeensä alkamisaikaa.
Jos vakuutuksessa on työntekijän maksuosuus, sellaisen vakuutetun, joka tulee mukaan järjestelyyn 1.1.2013 tai sen jälkeen, vanhuuseläke saa alkaa aikaisintaan lykätystä vanhuuseläkkeen eläkeiästä (68 vuotta). Vakuutetun, joka on tullut järjestelyn piiriin 6.5.2004 – 31.12.2012, vanhuuseläke saa alkaa aikaisintaan 60 vuoden iässä. Tätä ennen alkaneeseen järjestelyyn sovelletaan silloin voimassa olleita säännöksiä.
TEL:n mukainen rekisteröity lisäetu on suljettu 31.12.2000. Sen jälkeen uusia lisäeläkejärjestelyjä ei ole voitu rekisteröidä eikä järjestelmiin liittää uusia vakuutettuja. Aiemmin tehdyt lisäeläkejärjestelyt ovat kuitenkin voimassa 31.12.2016 saakka. Eläketurvakeskuksen hyväksymiin ryhmiin sovelletaan kollektiivisia lisäeläkevakuutuksia koskevia vanhoja säännöksiä.
Työnantajan ottama yksilöllinen lisäeläke
Työnantajan ottaman vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen vakuutusmaksut ovat työntekijän työeläkkeen perusteena olevaa työansiota siltä osin kuin ne katsotaan verotuksessa työntekijän veronalaiseksi ansiotuloksi.
Tuloverolain 68 §:n mukaan työnantajan maksamat työntekijälleen ottamat työntekijän vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen maksut ovat vakuutetun veronalaista ansiotuloa siltä osin kuin niiden yhteismäärä verovuonna ylittää 8500 euroa.
Jos useampi työnantaja maksaa vakuutusmaksuja, ne lasketaan verotusta toimitettaessa yhteen, ja 8 500 euron yli menevä määrä verotetaan palkkana.
Verovapaiden vakuutusmaksujen edellytyksenä on, että vanhuuseläkettä aletaan maksaa vakuutetulle aikaisintaan hänen saavutettuaan TyEL:n mukaisen lykätyn vanhuuseläkeiän (68 vuotta). Ennen 1.1.2013 alkaneeseen lisäeläkevakuutukseen sovelletaan TyEL:n mukaista vanhuuseläkeikää (63 vuotta).
Jos työntekijälle tulee veroseuraamuksia työnantajan ottaman yksilöllisen eläkevakuutuksen perusteella ja työnantaja maksaa "liian suurista" vakuutusmaksuista työntekijälle aiheutuneen veron, tällainen työnantajan maksama erä on palkkaa, joka otetaan huomioon eläkkeen perusteena olevassa ansiossa.
Jos työnantaja maksaa työntekijän ottaman eläkevakuutuksen maksuja, maksun määrä on verotuksessa kokonaan palkkaa. Tällainen suoritus katsotaan vastikkeeksi työstä ja se otetaan huomioon myös eläkkeen perusteena olevassa työansiossa.
Vapaaehtoisella yksilöllisellä eläkevakuutuksella tarkoitetaan sellaista vanhuuseläke- ja perhe-eläkevakuutusta sekä niihin liittyvää työkyvyttömyys- ja työttömyysvakuutusta, johon perustuva eläke on tarkoitettu maksettavaksi säännöllisesti toistuvina erinä.
Työnantajan ottamaan yksilölliseen eläkevakuutukseen sovelletaan koko vakuutusajan vakuutuksen ottohetkellä voimassa ollutta eläkkeen alkamisikää.
18.9.2009 – 31.12.2012 otettujen vakuutusten verovapaiden vakuutusmaksujen edellytyksenä on, että eläkkeen alkamisaika on TyEL:n mukainen vanhuuseläkeikä, joka on tällä hetkellä 63 vuotta.
Ennen 18.9.2009 otettujen vakuutusten verovapaiden vakuutusmaksujen edellytyksenä oli, että eläkevakuutuksen mukainen eläkkeelle jäämisikä on vähintään 62 vuotta.
Säästöhenkivakuutus
Työnantajan työntekijälleen ottaman säästöhenkivakuutuksen vakuutusmaksut ovat työntekijän työeläkkeen perusteena olevaa työansiota.
Säästöhenkivakuutus eroaa yksilöllisestä eläkevakuutuksesta lähinnä siten, että koko vakuutussumma maksetaan kertasuorituksena eikä toistuvina eläke-erinä.
Vakuutusyhtiön maksama vakuutuskorvaus (säästösumma) ei ole eläkkeen perusteena olevaa työansiota, koska se perustuu otettuun vakuutukseen eikä siis ole suoranaista vastiketta työstä.
Verotuksessa säästöhenkivakuutuksen vakuutusmaksut ovat kokonaan veronalaista.
Jos työnantaja maksaa työsuhteen päättyessä työntekijälle korvauksen suoraan ilman, että maksamiseen liittyisi minkäänlaista vakuutus- tai eläkejärjestelyä, korvauksen kuulumista eläkkeen perusteena olevaan työansioon on arvioitava samoin kuin muitakin työsuhteen päättyessä maksettavia korvauksia.
Jos kysymys ei ole irtisanomisajan palkasta tai muustakaan työstä maksettavaksi vastikkeeksi katsottavasta erästä, pidetään korvausta yleensä eläkkeen perusteena olevaan työansioon kuulumattomana korvauksena työsuhteen päättymisestä.
Pitkäaikaissäästämissopimus
Työnantajan maksamat työntekijän pitkäaikaissäästämissopimuksen maksut ovat eläkkeen perusteena olevaa työansiota.
Ko. maksut katsotaan myös verotuksessa palkaksi.
Pitkäaikaissäästämissopimus on säästäjän ja palveluntarjoajan välinen sopimus, johon perustuen säästäjä tekee rahatalletuksia pitkäaikaissäästämistilille. Varoja voi nostaa, kun varoihin oikeutettu on saavuttanut TyEL:n mukaisen lykätyn vanhuuseläkeiän (68 vuotta).
Ennen 1.1.2013 alkaneessa sopimuksessa ikäraja on 63 vuotta. Lisäksi edellytettiin, että varat nostetaan vuosittaisina suorituksina eläkkeen tapaan jäljellä olevan eliniän tai pääsääntöisesti vähintään 10 vuoden aikana.
Pitkäaikaissäästämistililtä nostetut varat ovat pääomatuloa.