Jos eläkkeensaaja on vuoden 2004 säännösten mukaan myönnetyllä eläkkeelle ja hänelle myönnetään uusi LITA-etuus tai LITA-etuuden määrä muuttuu vähintään 4 kuukaudeksi, eläke yhteensovitetaan uudelleen vuoden 2004 säännösten mukaisesti.
Yhteensovitusrajan ylittävä osuus LITA-etuudesta vähennetään eläkkeen rinnalla tehdystä työstä karttuneesta eläkkeestä. Vuoden 2004 säännösten mukaista eläkettä ei siten tällaisessa tilanteessa jää maksettavaksi.
Tapaturmavakuutuslain mukaista elinkorkoa ei kuitenkaan voida vähentää eläkkeen rinnalla tehdystä työstä karttuneesta eläkkeestä.
Julkisten alojen eläkelakien mukainen eläke yhteensovitetaan uuden LITA-etuuden myöntämisen yhteydessä samalla tavalla kuin yksityisten alojen eläkelakien mukainen eläke.
Yksityisten alojen eläkelakien mukaan myönnetyn eläkkeen aikana karttunut eläke
Maksussa olevaan yksityisten alojen eläkelakien mukaan myönnettyyn eläkkeeseen lisätään eläkkeen rinnalla tehdystä työstä karttunut eläke. Jos maksussa oleva eläke on yhteensovitettu LITA-etuuden kanssa, yhteensovitusrajan ylittävä osuus LITA-etuudesta vähennetään uudesta eläkkeestä.
Tapaturmavakuutuslain mukaista elinkorkoa ei kuitenkaan voida vähentää eläkkeen rinnalla tehdystä työstä karttuneesta eläkkeestä.
Julkisten alojen eläkelakien mukaan myönnetyn eläkkeen aikana karttunut eläke
Jos eläkkeensaaja saa vuoden 2004 säännösten mukaista julkisten alojen eläkelakien mukaista eläkettä ja hänelle myönnetään yksityisen alan eläke, julkisten alojen eläkelakien mukainen eläke yhteensovitetaan uudelleen vuoden 2004 säännösten mukaisesti. Yhteensovituksessa yksityisten alojen eläkelakien mukaisesta eläkkeestä otetaan kuitenkin huomioon vain ennen vuotta 2005 karttunut eläke. Ylite vähennetään julkisten alojen eläkelakien mukaan yhteensovitetuista eläkkeistä niiden määrien suhteessa.
Yksityisten alojen eläkelakien mukaisesta eläkkeestä otetaan julkisten alojen eläkkeen yhteensovituksessa huomioon vain ennen vuotta 2005 karttunut eläke. Vuodesta 2005 alkaen karttunut eläke lisätään maksussa olevaan eläkkeeseen.
Modifioidulla yhteensovituksella tarkoitetaan eläkelaitoksen julkisten alojen eläkelakien mukaan 31.12.2004 tekemää yhteensovitusta. Julkisten alojen eläkelakien mukaan 31.12.2004 tehdyssä yhteensovituksessa otettiin huomioon kaikki 31.12.2004 mennessä karttuneet eläkkeet. Mahdollinen ylite vähennettiin kokonaisuudessaan julkisten alojen eläkelakien mukaisista eläkkeistä niiden määrien suhteessa.
Yksityisten alojen eläkelakien mukaan vuoden 2004 lopun vapaakirjaa ei yhteensovitettu.
Vanhuuseläke myönnetään entisin perustein vuoden 2004 säännösten mukaisen eläkkeen jälkeen
Jos yksityisen tai julkisen alan vanhuuseläke myönnetään entisin perustein vuoden 2004 säännösten mukaisen eläkkeen jälkeen, eläke yhteensovitetaan uudelleen vuoden 2004 säännösten mukaisesti, jos LITA-etuuden määrä muuttuu.
Yhteensovitusrajan ylittävä osuus LITA-etuudesta vähennetään eläkkeen rinnalla ja eläkejaksojen välissä tehdystä työstä karttuneesta eläkkeestä.
Vanhuuseläke myönnetään entisin perustein vuoden 2004 säännöksin myönnetyn täysitehoisen eläkkeen jälkeen, jos vanhuuseläkkeen eläketapahtuma on ennen kuin aiemman eläkkeen päättymisestä on 2 vuotta.