Useassa EU-maassa työskentelyllä tarkoitetaan sitä, että henkilö työskentelee työsuhteessa tai harjoittaa yrittäjätoimintaa säännönmukaisesti kahdessa tai useammassa EU-maassa. Työskentely eri maissa voi olla samanaikaista tai vuorottelevaa. Jotta työskentelyä voidaan pitää tavallisesti useassa maassa tapahtuvana, tulee työskentelyn eri maissa olla jatkuvaa ja toistuvaa.
Arvio siitä, onko kyseessä useassa maassa työskentely vai yhdessä maassa työskentely, perustuu kokonaisarvioon henkilön tilanteesta. Ratkaisevaa kuitenkin on harjoitetun toiminnan kesto eli onko toiminta eri maissa luonteeltaan pysyvää vai tilapäistä.
Työskentely toisen EU-maan lipun alla olevalla aluksella katsotaan kyseisessä maassa työskentelyksi. Henkilö, joka työskentelee tavallisesti esimerkiksi sekä maissa Suomessa että Ruotsin lipun alla olevalla aluksella, on useassa maassa työskentelevä henkilö.
Tarkasteluaika 12 kuukautta
Määritettäessä sovellettavaa lainsäädäntöä otetaan huomioon tilanne, jonka arvioidaan vallitsevan seuraavien 12 kalenterikuukauden aikana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kahden tai useamman maan tilanteen on jatkuttava vähintään 12 kuukautta, vaan lyhyemmälläkin aikavälillä henkilö saattaa työskennellä useassa EU-maassa. Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon tulevien 12 kuukauden lisäksi edeltävien 12 kuukauden toteutunut tilanne.
Työntekijänä useassa maassa
Työntekijä työskentelee useassa EU-maassa, jos
-
hänellä on yksi työnantaja, jolle hän työskentelee useassa maassa tai
Tarkemmat tiedot
-
hän työskentelee eri maissa useille työnantajille; työsuhteiden eri työnantajiin ei tarvitse olla voimassa samanaikaisesti vaan kyseessä voi olla myös vuorotteleva toiminta eri maissa.
Tarkemmat tiedot
Pienimuotoista työskentelyä toisessa EU-maassa ei kuitenkaan oteta huomioon määriteltäessä sovellettavaa lainsäädäntöä.
Yrittäjänä useassa maassa
Yrittäjä harjoittaa toimintaa useassa maassa, jos hän harjoittaa samanaikaisesti tai vuorotellen yhtä tai useampaa erillistä toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana kahden tai useamman EU-maan alueella.
Tarkemmat tiedot
Yrittäjätoiminnan luonteella ei ole merkitystä, mutta pienimuotoista työskentelyä ei kuitenkaan oteta huomioon määriteltäessä sovellettavaa lainsäädäntöä.
Työntekoa eri EU-maissa eri rooleissa
Useassa maassa työskentelevä henkilö voi olla myös esimerkiksi
-
yhdessä maassa virkamiehenä ja toisessa työntekijänä tai
-
työntekijänä yhdessä maassa ja yrittäjänä toisessa.
Useassa maassa työskenteleviä henkilöitä koskevia määräyksiä noudatetaan myös silloin, jos henkilö työskentelee lentohenkilökunnan jäsenenä ja
-
hänellä on kotiasema useammassa kuin yhdessä EU-maassa tai
-
hänellä on kotiasema yhdessä EU-maassa ja hän työskentelee toisessa EU-maassa työntekijänä tai yrittäjänä.
Myös näissä tilanteissa tarkastellaan onko työskentely eri maissa jatkuvaa ja toistuvaa.
Pienimuotoista työskentelyä ei oteta huomioon myöskään näissä tilanteissa, kun määritellään sovellettavaa lainsäädäntöä.
Milloin ei ole kyseessä useassa maassa työskentely
Kyseessä ei ole useassa maassa työskentely, jos
-
työ tosiasiallisesti tehdään vain yhdessä maassa. Useassa maassa työskenteleviä henkilöitä koskevien määräysten soveltaminen edellyttää, että henkilö fyysisesti työskentelee useassa EU-maassa. Virkamiehenä ja työntekijänä/yrittäjänä yhdessä maassa työskentelevään henkilöön sovelletaan kuitenkin tietyissä tilanteissa useissa maissa työskenteleviä koskevia sääntöjä.
Tarkemmat tiedot
-
kyseessä on yksittäinen työskentelyjakso toisessa EU-maassa.
Tarkemmat tiedot
-
Työskentelymaat vaihtuvat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna, mutta työskentelyjakso kerrallaan yhdessä maassa on pitkä (esimerkiksi 1 vuosi).
Rahaetuutta yhdestä maasta ja työskentelyä toisessa maassa
Jos henkilö saa Suomesta työskentelyyn perustuvaa lyhytaikaista rahaetuutta ja hän työskentelee samanaikaisesti toisessa EU-maassa, tulee hänen ottaa yhteyttä Kelaan sosiaaliturvatilanteensa selvittämiseksi.
Tällaisia lyhytaikaisia rahaetuuksia ovat esimerkiksi sairauspäivärahat ja työttömyysetuudet. Eläke ei ole tällainen etuus.