Ohjeen aiheeseen liittyvät säännösviittaukset on päivitetty.
Voimassa 01.01.2017 - 17.05.2017
Soveltamisohje, Julkaisuaika 09.05.2017 Julkisuus: Julkinen
Ohjeen aiheeseen liittyvät säännösviittaukset on päivitetty.
Jos vuoden 2004 säännösten mukainen eläke kuuluu suojamenettelyn piiriin, eläkkeen LITA-yhteensovitus tehdään vuoden 2004 säännösten mukaan.
Suojamenettelyä sovelletaan silloin kun pohjalukumallin soveltaminen johtaisi huonompaan lopputulokseen kuin yhteensovitus vuoden 2004 säännösten mukaan. Näin käy silloin, kun työeläkkeiden määrä on pienempi kuin yhteensovitusraja. Yhteensovitusraja on 60 prosenttia yhteensovitusperusteesta.
Yhteensovitusperusteena käytetään samaa yhteensovitusperustetta, jota käytettiin eläkettä ensimmäistä kertaa yhteensovitettaessa.
Yhteensovitusperuste tarkistetaan puoliväli-indeksillä vuoden 2004 tasoon ja siitä työeläkeindeksillä sen vuoden tasoon, jona uusi yhteensovitus tehdään.
Yhteensovitusperuste on se eläkepalkka, jonka perusteella eläkelaitos on eläkettä myöntäessään määrännyt yhteensovitusrajan. Eläkkeensaajan kokonaiseläketurva rajataan tähän yhteensovitusrajaan.
Yhteensovitusrajasta poistetaan kansaneläkkeen pohjaosan vähentävä vaikutus. Kansaneläkkeen pohjaosa on pienentänyt yhteensovitusrajaa silloin kun työeläkkeen eläketapahtuma on ennen vuotta 1996. Posa-korotusta ei tämän vuoksi ole enää tarpeen lisätä uudelleen yhteensovitettuun eläkkeeseen.
Työkyvyttömyys- ja vanhuuseläkkeen yhteensovitusraja on 60 prosenttia yhteensovitusperusteesta.
Kun vanhuus- tai työkyvyttömyyseläke myönnetään entisin perustein tai ne yhteensovitetaan uudelleen, yhteensovitusrajaan ei tehdä kansaneläkevähennystä, vaikka aiemmin eläkettä yhteensovitettaessa se olisi vähennetty yhteensovitusrajasta.
Myös perhe-eläkkeen yhteensovitusraja on 60 prosenttia yhteensovitusperusteesta silloin, kun perhe-eläke on edunjättäjän eläkkeen suuruinen.
Muussa tapauksessa yhteensovitusraja on: perhe-eläke/edunjättäjän eläke x 0,6 x yhteensovitusperuste.
Peruseläke
Yhteensovitusraja on 60 prosenttia yhteensovitusperusteesta. Ennen yhteensovitusta julkisten alojen eläkkeet rajataan niin, että ne voivat olla enintään 60 prosenttia kunnan tai valtion yhteensovitusperusteesta.
Kokonaiseläke
Peruseläke ja lisäeläke yhteensä voivat olla enintään 60-66 prosenttia yhteensovitusperusteesta. Prosenttiluku määräytyy painotettuna keskiarvona prosenttiluvuista 60 ja 66. Se lasketaan niin, että palvelusajalla ennen vuotta 1995 on prosenttiluku 66 ja palvelusajalla 1.1.1995 alkaen prosenttiluku 60. Laskennassa käytetään enintään 30:ä palvelusvuotta.
Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkettä ei yhteensoviteta uudelleen, jos LITA-etuus myönnetään tai sen määrä muuttuu enintään 4 kuukaudeksi.
Myöskään perhe-eläkettä ei yhteensoviteta uudelleen, jos LITA-perhe-eläke myönnetään tai sen määrä muuttuu enintään 4 kuukaudeksi.
Kun vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeeseen tehdään uusi yhteensovitus, yhteensovitusperuste tarkistetaan puoliväli-indeksillä vuoden 2004 tasoon ja siitä eteenpäin työeläkeindeksillä yhteensovitusvuoden tasoon.
Yhteensovitettavat työeläkkeet otetaan huomioon sen suuruisina kuin niitä maksettaisiin ilman yhteensovituksen aiheuttamaa vähennystä. LITA-etuudet otetaan huomioon laskentahetken suuruisina.
Jos LITA-etuuden ja työeläkkeiden yhteismäärä on enintään yhteensovitusrajan suuruinen, yhteensovitus ei pienennä eläkkeen määrää.
Jos LITA-etuuden määrä on vähintään yhteensovitusrajan suuruinen, työeläkettä ei jää lainkaan maksettavaksi.
Jos LITA-etuuksien ja työeläkkeiden yhteismäärä ylittää yhteensovitusrajan, vähennetään yhteensovitusrajan ylittävä osa työeläkkeistä. Työeläkkeiden määrää pienennetään lakikohtaisten määrien suhteessa siten, että LITA-etuuksien ja työeläkkeiden yhteismäärä on yhteensovitusrajan suuruinen. Eläkkeensaajalle maksetaan työeläkkeistä näin rajoitettu määrä.
Esimerkki: Eläkkeen jakaminen eri työeläkelaeille
Yhteensovitusraja = 0,6 x 1 400 = 840 euroa/kk
TEL 600 euroa/kk
YEL 170 euroa/kk
TVL 500 euroa/kk
Eläkkeet yhteensä 1 270 euroa/kk
Ylite = 1 270 - 840 = 430 euroa/kk
Tapaturmaeläke maksetaan ensisijaisena etuutena täysimääräisenä. Ylite vähennetään työeläkkeistä.
TEL-eläkkeestä vähennettävä ylite:
600/(600+170) x 430 = 335,06 euroa/kk
YEL-eläkkeestä vähennettävä ylite:
170/(600+170) x 430 = 94,94 euroa/kk
Jos henkilö on eläkkeen aikana ollut työssä ja hänelle myönnetään uusi eläke eläkeaikaisen työn perusteella, ei tätä uutta eläkettä yhteensoviteta vuoden 2004 säännösten mukaisten työeläkkeiden kanssa. Yhteensovitusrajan ylittävä LITA-etuuden osa vähennetään eläkeaikaisen työn perusteella ansaitusta uudesta eläkkeestä.
Yhteensovitusrajan ylittävää LITA-etuutta ei kuitenkaan vähennetä vuoden 2007 säännösten mukaisesta eläkkeestä, jos LITA-etuuden vahinkotapahtuma on ennen vuotta 2004. Jos vahinkotapahtuma on myöhemmin, LITA-etuus vähennetään vuoden 2007 säännösten mukaisesta eläkkeestä. Tällöin lasketaan myös VTJ-karttuma.
Kun vuoden 2004 säännösten mukaan myönnettyyn eläkkeeseen tehdään kertakorotus, korotus lisätään yhteensovitettuun eläkkeeseen. Tällaisessa eläkkeessä on siis jo otettu huomioon mahdollinen LITA-etuus.
Tapaturmaeläkkeen kertakorotuksen vuoksi työeläkettä ei yhteensoviteta uudelleen. Jos kuitenkin LITA-etuus muuttuu muutoinkin kuin kertakorotuksen vuoksi, on yhteensovitus tehtävä uudelleen.
Jos vuoden 2004 säännösten mukaan myönnettyyn eläkkeeseen tehdään uusi yhteensovitus, yhteensovituksessa otetaan huomioon työeläkkeiden yhteismäärä ilman kertakorotusta ja LITA-etuus kertakorotettuna. Niiden yhteismäärä rajataan yhteensovitusrajaan ja ylite vähennetään työeläkkeistä. Työeläkkeen kertakorotus tehdään näin yhteensovitettuun työeläkkeeseen.
Myöskään työeläkkeen kertakorotus ei aiheuta uutta eläkkeen yhteensovitusta.
Perhe-eläkkeeseen tehdään vuoden 2004 säännösten mukainen uusi yhteensovitus siten, että yhteensovituksessa otetaan huomioon työeläkelakien mukaisen perhe-eläkkeen määrä ja LITA-etuudet sen tasoisina kuin ne ovat perhe-eläkkeen yhteensovituksen tarkistushetkellä. Työeläkelakien mukaisesta perhe-eläkkeestä poistetaan mahdollinen PEL-vähennys.
Yhteensovitusperuste tarkistetaan puoliväli-indeksillä vuoden 2004 tasoon ja siitä eteenpäin työeläkeindeksillä yhteensovitusvuoden tasoon.
Perhe-eläkkeen määrä voi yleensä olla enintään 60 prosenttia yhteensovitusperusteesta. Jos LITA-etuuksien määrä on vähintään 60 prosenttia yhteensovitusperusteesta, ei työeläkelakien mukaista perhe-eläkettä yleensä jää maksettavaksi.
Kun vuoden 2004 säännösten mukaan myönnettyyn perhe-eläkkeeseen tehdään kertakorotus, korotus lisätään yhteensovitettuun eläkkeeseen. Tällaisessa eläkkeessä on siis jo otettu huomioon mahdollinen LITA-perhe-eläke.
Tapaturmaeläkkeen kertakorotuksen vuoksi työeläkettä ei yhteensoviteta uudelleen. Jos kuitenkin LITA-perhe-eläke muuttuu muutoinkin kuin kertakorotuksen vuoksi, on yhteensovitus tehtävä uudelleen.
Jos vuoden 2004 säännösten mukaan myönnettyyn eläkkeeseen tehdään uusi yhteensovitus, yhteensovituksessa otetaan huomioon työeläkkeiden yhteismäärä ilman kertakorotusta ja LITA-etuus kertakorotettuna. Niiden yhteismäärä rajataan yhteensovitusrajaan ja ylite vähennetään työeläkkeistä. Työeläkkeen kertakorotus tehdään näin yhteensovitettuun työeläkkeeseen.