Ohjeen kohdassa Rajanveto työsuhteen ja yrittäjätoiminnan välillä tehdään kokonaisarvion perusteella on jaettu työvoiman vuokraukseen ja välitykseen liittyvät tekstit omiksi kohdikseen, otsikoita on muutettu ja tekstiä täsmennetty. Palkanmaksu ja laskutuksen hoito -kohdan otsikko on muutettu muotoon Laskutuspalveluyrityksen kautta laskuttavat työnsuorittajat ja kohdan tekstiä on muutettu ja täsmennetty.
Työsuhteen ja yrittäjätoiminnan tunnusmerkit sekä työsuhteen ja yrittäjätoiminnan välinen rajanveto
Voimassa 20.03.2019 - toistaiseksi
Soveltamisohje, Julkaisuaika 20.03.2019 Julkisuus:
Työeläkelakien mukaan vakuutetaan ansiotarkoituksessa tehty työ
Työeläkelakien mukaan vakuutetaan ansiotarkoituksessa tehty työ eli ansiotyö.
Työsuhteessa ja virkasuhteessa tehty työ on epäitsenäistä ansiotyötä. Epäitsenäinen ansiotyö vakuutetaan työsuhde-eläkelakien mukaan.
Yrittäjänä tehty työ on itsenäistä ansiotyötä. Itsenäinen ansiotyö vakuutetaan yrittäjäeläkelakien mukaan.
Työtä voi tehdä myös ilman ansiotarkoitusta. Ei-ansiotarkoituksessa tehtyä työtä on esimerkiksi:
- talkootyö
- harrastustoiminta
- luottamustoiminta
- työharjoittelu.
Työeläkelait eivät lähtökohtaisesti koske työtä, jota ei tehdä ansiotarkoituksessa.
Tavanomainen harrastustoiminta ja sen yhteydessä tehtävä työ on työsopimuslaissa rajattu työsopimuslain soveltamisalan ulkopuolelle.
Tavanomaisena harrastustoimintana pidetään työsopimuslain yksityiskohtaisten perustelujen (HE 157/2000 vp.) mukaan muun muassa urheiluseuran piirissä tapahtuvaa vapaaehtoista lasten ja nuorten ohjaamista sekä muunlaistakin vastaavanlaisessa yhdistystoiminnassa tehtyä työtä, jota ei tehdä ansiotarkoituksessa.
Tavanomaisen harrastustoiminnan parissa tehtävälle työlle on tunnusomaista, ettei sitä tehdä ansiotarkoituksessa. Työnteosta suoritettava vastike on tavallisesti pieni ja kulukorvauksen luonteinen. Kun tavanomaisen harrastustoiminnan puitteissa työnsuorittajalle maksetaan kulukorvauksia aiheutuneista todellisista kuluista, suurehkokaan korvaus ei sellaisenaan merkitse, että kyseessä olisi työsuhde.
Rajanveto tavanomaisen harratustoiminnan ja työsuhteen välillä tehdään tarkastelemalla, täyttyykö työskentelyssä työsuhteen tunnusmerkistö. Huomiota kiinnitetään muun muassa siihen:
- tehdäänkö työtä toiminnan järjestäjän lukuun
- saako järjestäjä toiminnasta taloudellista hyötyä
- johtaako ja valvooko järjestäjä toimintaa taloudellisen tuloksen aikaansaamiseksi
- työskenteleekö työnsuorittaja ansiotarkoituksessa.
Työsuhteen tunnusmerkit
Työeläkelakeja sovellettaessa noudatetaan työsopimuslain mukaista työsopimuksen käsitettä. Työsuhde määritellään työsopimuksen tunnusmerkistön avulla.
Työsuhteen tunnusmerkit ovat:
- sopimus
- työn tekeminen henkilökohtaisesti
- vastiketta vastaan
- työnantajan lukuun
- työnantajan johdon ja valvonnan alaisena.
Työsuhteessa työntekijän ja työnantajan välillä on sopimus työn tekemisestä
Työsuhteessa työntekijän ja työnantajan välillä on sopimus työn tekemisestä. Työsopimuksen osapuolet ovat työnantaja ja työntekijä.
Työsopimuksen tekeminen ei edellytä määrätyn muodon noudattamista
Työsopimuksen voi tehdä:
- suullisesti
- kirjallisesti
- sähköisesti.
Selvyyden vuoksi työsopimus on hyvä tehdä kirjallisesti.
Työsopimus voi syntyä myös hiljaisesti silloin kun työnantaja sallii työntekijän tekevän työtä lukuunsa, vaikka nimenomaista sopimusta ei olisi tehty.
Työsopimuksen voi nimetä myös muuksi kuin nimenomaisesti työsopimukseksi.
Sopimuksen nimike ei sellaisenaan ole ratkaiseva kun arvioidaan, onko kyseessä työsopimus vai muu työntekoa koskeva sopimus (esim. toimeksianto).
Työsuhteessa työntekijä sitoutuu tekemään työtä henkilökohtaisesti
Työsopimuksessa työntekijä sitoutuu tekemään työtä itse henkilökohtaisesti.
Myös työkunnan jäsenet sitoutuvat työsopimuksessa tekemään työtä henkilökohtaisesti. Työsuhde syntyy kunkin työkunnan jäsenen ja työnantajan välille.
Työsuhteessa työntekijä tekee työtä vastiketta vastaan
Työsopimuksen perusteella työntekijä tekee työtä ansiotarkoituksessa palkkaa tai muuta vastiketta vastaan.
Vastike voi koostua erilaisista suorituksista. Vastike voi olla esimerkiksi:
- rahapalkkaa
- luontoisetua
- palkitsemisjärjestelmän mukaista etua (esim. tulospalkkio, osakepalkkio).
Työeläkelakeja sovellettaessa eläkkeen perusteena olevaan työansioon luetaan mukaan lähtökohtaisesti kaikki suoritukset, joita työnantaja maksaa työntekijälle vastikkeena työsopimuksen perusteella tehdystä työstä.
Työsuhteessa työnantajalla on palkanmaksuvelvollisuus. Käytännössä vastikkeen työstä voi maksaa työntekijälle myös muu kuin oma työnantaja (esim. palvelurahat, palkkaturva).
Työsuhteessa työntekijä tekee työtä työnantajan lukuun
Työsopimuksessa työntekijä sitoutuu työskentelemään työnantajan lukuun. Työsuorituksesta tuleva hyöty (työn taloudelliset tulokset tai työn arvo) koituu välittömästi työnantajan hyväksi.
Työntekijän saama palkka ei ole tässä tarkoitettua työnteosta saatua välitöntä hyötyä vaan vastiketta työstä.
Työsuhteessa työntekijä tekee työtä työnantajan johdon ja valvonnan alaisena (direktio-oikeus)
Työsuhteessa työnantajalla on oikeus johtaa ja valvoa työntekoa eli direktio-oikeus. Työnantajalla tulee olla oikeus sekä johtoon että valvontaan, jotta kyseessä on työsuhteeseen kuuluva työnantajan direktio-oikeus.
Työnantajalla on oikeus määrätä muun muassa:
- mitä työtä tehdään
- missä työtä tehdään
- milloin työtä tehdään
- miten työtä tehdään.
Työnantajalla on myös oikeus valvoa, että työ tehdään annettujen määräysten mukaisesti.
Työnantajan työn johto- ja valvontaoikeus on käytännössä tärkein työsuhteen tunnusmerkeistä kun arvioidaan, tehdäänkö työtä työsuhteessa vai muussa työntekosuhteessa (esim. toimeksiantosuhteessa). Työnantajan työn johto- ja valvontaoikeus merkitsee, että työntekijä on epäitsenäisessä asemassa suhteessa työnantajaan. Työnantajalla on perimmäinen päätösvalta työtä koskevissa asioissa ja oikeus johtaa ja valvoa työtä.
Työnantajan työn johto- ja valvontaoikeus voi ilmetä eri töissä eri tavalla (esim. tehdastyö, suunnittelutyö). Työnantajan ei välttämättä edellytetä käyttävän konkreettisesti työn johto- ja valvontavaltaa.
Työsopimuksen tunnusmerkistö on pakottava oikeutta
Työsopimuslain mukainen työsopimuksen käsite on pakottavaa oikeutta. Työsuhteen olemassaolo päätellään sen perusteella, täyttyvätkö työsuhteen tunnusmerkit työnsuorittajan tosiasiallisessa työskentelyssä.
Työntekosuhteen osapuolet eivät esimerkiksi voi sopia keskenään eläkelaitosta sitovasti ja laista poiketen:
- onko kyseessä työsuhde vai ei
- mitä työeläkelakia työntekosuhteeseen sovelletaan
- että työsuhteen perusteella tehdystä työstä maksettua ja eläkkeen perusteena olevaan työansioon kuuluvaa suoritusta (esim. tulospalkkiota) ei otettaisi huomioon eläkettä ja työeläkevakuutusmaksuja määrättäessä.
Yrittäjätoiminnan piirteitä
Yrittäjän eläkelaissa (YEL) yrittäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työsuhteessa taikka virka- tai muussa julkisoikeudellisessa toimisuhteessa.
Kun arvioidaan, onko henkilö YEL:ssä tarkoitettu yrittäjä, voidaan käyttää apuna oikeus- ja verotuskäytännön kautta vakiintuneita yrittäjätoiminnan tunnuspiirteitä. Itsenäiselle ammatinharjoittamiselle tunnusomaisia piirteitä ovat muun muassa:
- ansiotarkoitus
- itsenäisyys
- yrittäjäriski
- toiminnan laajuus, yleisyys ja julkisuus.
Edellä mainittujen yrittäjätoiminnan kaikkien tunnuspiirteiden ei tarvitse täyttyä samanaikaisesti. Keskeistä on, että yrittäjä työskentelee ansiotarkoituksessa omaan lukuunsa ja siinä määrin itsenäisesti, ettei hän ole työsuhteessa tarkoitetulla tavalla työnantajan työn johto- ja valvontaoikeuden alainen.
Se, ettei työntekosuhdetta voida todentaa työsuhteeksi, ei automaattisesti merkitse, että kyseessä on yrittäjätoiminta. Jos kysymyksessä kuitenkin on ansiotarkoituksessa tehty työ, sitä pidetään yksityisen alan työeläkelakeja sovellettaessa lähtökohtaisesti yrittäjätoimintana.
Ansiotarkoitus ja yrittäjäriski
Yritystoimintaa harjoitetaan ansiotarkoituksessa. Yrittäjä kantaa riskin siitä, että toiminta tuottaa ansiotuloa, ja että yrittäjä saa toiminnasta yrittäjänvoittoa.
Yrittäjyyteen ja yrittäjäriskiin viittaa se, että työstä saatava korvaus määräytyy valmiin työn tuloksen perusteella, etenkin, jos korvauksen maksaminen on riippuvainen siitä, hyväksyykö työnteettäjä työn. Yrittäjä voi myös olla velvollinen omalla kustannuksellaan korjaamaan työn. Yrittäjällä on tyypillisesti itsellään vastuu työsuorituksestaan.
Tyypillinen yrittäjätoimintaan liittyvä piirre on pääoman sijoittaminen toimintaan (esim. toimitiloihin, koneisiin, tarveaineisiin ja työvoiman palkkaamiseen).
Huomattava pääomapanos on usein vahva yrittäjätoimintaan viittaava seikka. Toimintaan sijoitetun pääoman merkitys voi vaihdella toimialoittain. Omaan ammattitaitoon perustuvia palveluksia yleisesti tarjoavat henkilöt (esim. lääkärit) voivat olla yrittäjiä ilman huomattavaa pääomapanosta. Tällöin esimerkiksi useat samanaikaiset toimeksiannot voivat ilmentää toiminnan yrittäjämäisyyttä. Myös toiminnan julkisuus ja esimerkiksi palveluntarjoamista koskevat ilmoitukset viittaavat yrittäjätoimintaan.
Yrittäjyyteen kuuluu riski pääoman menettämisestä.
Yrittäjän itsenäisyys suhteessa työnteettäjään
Työsuhde-yrittäjyys –rajanvedossa keskeinen merkitys on sillä, onko yrittäjä itsenäinen suhteessa työnteettäjään. Yrittäjä ei ole työsuhteessa tarkoitetuin tavoin työnantajan työn johto- ja valvontaoikeuden (direktio-oikeuden) alainen. Yrittäjä voi lähtökohtaisesti päättää itse muun muassa siitä:
- millaisia töitä tekee
- ottaako työn vastaan
- kuinka monen työnteettäjän kanssa asioi
- miten hinnoittelee työnsä.
Lähtökohtaisesti yrittäjä päättää itse myös työn käytännön järjestämisestä työnteettäjän kanssa sopimansa toimeksiannon tai muun sopimuksen rajoissa.
Työnteettäjä voi antaa yrittäjälle määräyksiä tehtävästä työstä. Työnteettäjä ja yrittäjä sopivat toimeksiannon sisällöstä. Toimeksiantaja voi myös antaa yrittäjälle ohjeita toimeksiannon toteuttamista varten. Tällöin ei ole kysymys työsuhteeseen kuuluvasta työnantajan direktio-oikeuden käytöstä, vaan yleisestä työnteettäjän tai tilaajan ohjausoikeudesta, joka käytännössä saattaa olla hyvinkin konkreettista ja yksityiskohtaista.
Toiminnan laajuus, yleisyys ja julkisuus
Yrittäjäeläkelaeissa on määritelty muun muassa yrittäjätyön kestoa ja yrittäjän työpanoksen arvoa koskevia kriteerejä. Yritystoiminnan yleisyyttä, laajuutta tai julkisuutta koskevia kriteerejä yrittäjäeläkelaeissa ei ole.
Kun määritellään, pidetäänkö henkilöä yrittäjäeläkelaeissa tarkoitettuna yrittäjänä, kokonaisarvioinnissa voidaan kiinnittää huomiota siihen, onko toiminta yrittäjämäistä ja vakiintunutta.
Yrittäjämäisenä piirteenä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että henkilö tarjoaa itsenäisesti palvelujaan ja ilmoittaa julkisesti, millaisia työsuorituksia häneltä voi tilata. Toiminnan ulkoista vakiintuneisuutta voi ilmentää esimerkiksi tilausten ja laskutuksen hoitaminen yhtiön kautta.
Yrittäjän työntekoa koskeva sopimus
Yrittäjänä tehdylle työlle on tyypillistä, että työntekoa koskeva sopimus on selkeästi muu kuin työsopimus:
- nimikkeeltään
- sanamuodoltaan
- termistöltään
- sopimusehdoiltaan.
Sopimuksesta on usein pääteltävissä, että osapuolet ovat nimenomaan tarkoittaneet määritellä muun kuin työsuhteessa tehtävän työn ehtoja.
Työntekoa koskevan sopimuksen nimike ei sellaisenaan ole ratkaiseva kun arvioidaan, onko kyseessä työeläkelakien tarkoittamana yrittäjänä vai työsuhteisena työntekijänä tehty työ. Työntekosuhteen oikeudellinen luonne (työsuhde, yrittäjä) arvioidaan tosiasiallisten työskentelyolosuhteiden perusteella.
Selvyyden vuoksi työtä koskeva sopimus on hyvä tehdä kirjallisesti.
Muita yrittäjätoimintaan viittaavia seikkoja
Kun arvioidaan yrittäjätoiminnan peruspiirteiden (ansiotarkoitus, itsenäisyys, yrittäjäriski ja mm. toiminnan yleisyys) olemassaoloa, huomiota voidaan kiinnittää muun muassa:
- työn konkreettiseen tekotapaan
- palkkaukseen
- toimeksiantojen määrään
- työnteettäjän ohjausoikeuteen.
Työn suorittamisen konkreettiseen tekotapaan liittyviä seikkoja ovat muun muassa:
- työnsuorittajalla ei ole henkilökohtaista työntekovelvollisuutta, vaan hänellä on oikeus apulaisten ja sijaisten käyttöön työnteettäjää kuulematta
- työnsuorittaja saa itse määrätä työaikansa
- työnsuorittaja hankkii itse työvälineet sekä työssä tarvittavat laitteet ja materiaalit
- työnsuorittaja tekee työn omissa, toimintaa varten varustamissaan tiloissa
- työnsuorittaja pitää omaa myyntivarastoa
- työn suorittamistapa poikkeaa muiden työnteettäjän palveluksessa olevien työnsuorittajien asemasta.
Palkkaukseen liittyviä seikkoja ovat muun muassa:
- työnsuorittaja saa korvauksen valmiista työn tuloksesta (virheiden korjaus omalla kustannuksella)
- korvaus maksetaan työn tuloksen mukaan esimerkiksi kappalekorvauksena tai laskutuksen mukaan
- kuluja ei erikseen korvata
- korvaukseen ei sisälly korvausta vuosilomasta ja ylitöistä
- korvauksessa on otettu laskennallisesti huomioon yrittäjän eläke- ja tapaturmavakuutusmaksut
- korvauksen määräytymisperusteet ovat erilaiset kuin työnteettäjän palveluksessa olevilla työntekijöillä tai työntekijöillä yleensä
- työnsuorittajan taloudellinen riippuvuus työnteettäjän tarjoamista työtilaisuuksista.
Toimeksiantojen määrään liittyviä seikkoja ovat muun muassa:
- useita samanaikaisia toimeksiantoja
- useita peräkkäisiä toimeksiantoja eri tilaajien kanssa
- sopimuksin ei ole rajoitettu työnsuorittajan toimintaa muiden toimeksiantajien lukuun.
Työnteettäjän ohjausoikeuteen liittyviä seikkoja ovat muun muassa:
- työnteettäjällä ei ole oikeutta kiinteään ohjaukseen, yhteydenotot eivät ole tiiviitä työnteettäjän ja työnsuorittajan välillä
- työnsuorittajalla on oikeus itse päättää työn käytännön järjestämisestä ja organisoinnista.
Kokonaisarvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös:
- toimintaa varten otetut vakuutukset
- toiminnasta tehdyt viranomaisilmoitukset.
Vakuutukset ja ilmoitukset eivät sellaisenaan ole osoitus siitä, että henkilö työskentelee yrittäjäeläkelaeissa tarkoitettuna yrittäjänä. Tilanne arvioidaan kokonaisuutena tosiasiallisten olosuhteiden perusteella.
Vakuutuksiin ja ilmoituksiin liittyviä seikkoja ovat muun muassa:
- elinkeinoluvan hankkiminen
- kaupparekisteri- ja elinkeinoilmoituksen tekeminen
- aiempi verotuskäytäntö (onko verovelvollinen ilmoittanut tulonsa elinkeinonharjoittajana)
- YEL- tai MYEL-vakuutus
- toiminnan harjoittaminen yhtiömuodossa
- ilmoittautuminen ennakkoperintärekisteriiin
- arvonlisäverovelvollisuus.
Rajanveto työsuhteen ja yrittäjätoiminnan välillä tehdään kokonaisarvion perusteella
Ratkaisu työsuhteen ja yrittäjätoiminnan välillä tehdään tapauskohtaisen kokonaisarvion perusteella.
Jokaista työntekosuhdetta tarkastellaan itsenäisesti kun määritellään:
- työntekosuhteen oikeudellinen luonne (työsuhde, yrittäjätoiminta, muu työntekosuhde)
- työnsuorittajan asema
- työnteettäjän asema
- työeläkevakuuttamisvelvollisuus.
Työnsuorittaja voi tehdä työtä työsuhteisena työntekijänä, yrittäjäeläkelakien tarkoittamana yrittäjänä tai muussa työntekosuhteessa (esim. tavanomaisen harrastetoiminnan parissa). Vastaavasti työnteettäjä voi olla työsuhteessa työtä tekevän työntekijän työnantaja tai esimerkiksi yrittäjänä työskentelevän henkilön toimeksiantaja tai muu työnteettäjä.
Työsuhteen olemassaolo sekä työnantajan ja työntekijän aseman syntyminen edellyttää työsuhteen tunnusmerkkien täyttymistä.
Työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijälleen lakisääteinen työeläketurva asianomaisen työsuhde-eläkelain mukaan. Yrittäjä vastaa itse työeläkevakuuttamisestaan.
Kokonaisarvioinnissa otetaan huomioon muun muassa:
- työntekoa koskeva sopimus
- osapuolten tarkoitus
- työskentelyolosuhteet
- sopimuksen täyttämiseen liittyvät seikat.
Usein työntekosuhteeseen liittyy sekä työsuhteeseen että yrittäjätyöhön viittaavia piirteitä. Se, onko kyseessä työsuhde vai yrittäjätoiminta, ratkaistaan kokonaisarvioinnilla. Keskeistä on arvioida, työskenteleekö työnsuorittaja sellaisissa olosuhteissa ja sellaisin ehdoin, että hän on työsuhteessa tarkoitetulla tavalla epäitsenäisessä asemassa suhteessa työnteettäjään ja tämän johdon ja valvonnan alaisena.
Silloin kun työnteosta ei ole tehty kirjallista sopimusta tai sopimuksen sisällöstä on jälkikäteen epäselvyyttä, kokonaisarvioinnissa kiinnitetään huomiota tosiasialliseen työn johtoon ja valvontaan. Konkreettiset, työtä koskevat määräykset ja valvontatoimet voivat olla osoitus työsuhteeseen kuuluvasta työnantajan työn johto- ja valvontaoikeuden olemassaolosta.
Kokonaisarvioinnissa otetaan huomioon työn luonne ja se, että työnantajan työn johto- ja valvontaoikeus saattaa ilmetä eri töissä eri tavalla. Esimerkiksi työsuhteessa tehty tehdastyö voi olla tarkemmin ohjeistettua kuin työsuhteessa tehty suunnittelu- tai asiantuntijatyö. Toisaalta työnteettäjä voi ohjata yrittäjää varsin tarkasti toimeksiannon toteuttamisessa.
Työntekosuhteen osapuolten yhtenevillä näkemyksillä on merkitystä, etenkin kun ne ovat yhdenmukaisia työtä koskevan sopimuksen ja tosiasiallisten työskentelyolosuhteiden kanssa.
Työstä maksettavan vastikkeen tai korvauksen verotus voidaan ottaa kokonaisarvioinnissa huomioon. Verotus ei sellaisenaan ratkaise, pidetäänkö suoritusta työeläkelakeja sovellettaessa työsuhteessa tehdystä työstä saatuna vastikkeena.
Freelancerit
Freelancer-nimikkeen käyttö on vaihtelevaa. Freelancer-nimikkeen saatetaan mieltää tarkoittavan itsenäistä yrittäjää tai esimerkiksi henkilöä, joka tekee työsuhteessa työtä usealle työnantajalle.
Freelancer-nimikkeestä tai freelancerina tehdyn työn verotuskohtelusta ei sellaisenaan voida päätellä, kuuluuko henkilö työsuhde- vai yrittäjäeläkelakien soveltamisalaan.
Jokaisen työntekosuhteen työeläkevakuuttaminen ratkaistaan tapauskohtaisesti tosiasiallisten olosuhteiden perusteella. Eri työt voivat kuulua eri työeläkelakien mukaan vakuutettavaksi. On esimerkiksi mahdollista, että henkilö on samaan aikaan yhteen työnteettäjään nähden työsuhteessa ja toiseen työnteettäjään nähden toimeksiantosuhteessa. Myös peräkkäiset työntekosuhteet voivat kuulua eri työeläkelakien piiriin.
Freelancer-nimikkeellä työtä tekevä henkilö työskentelee työsuhteessa, jos työskentelyssä täyttyvät työsuhteen tunnusmerkit. Muutoin kuin työsuhteessa ansiotyötä tekevät freelancerit voivat olla YEL:ssä tarkoitettuja yrittäjiä. YEL:n soveltaminen ei edellytä, että työnsuorittajalla olisi toimintaansa varten yritys tai toiminimi.
Työvoiman vuokrauksessa työnsuorittaja on työsuhteessa työvoiman vuokrausyritykseen
Työvoiman vuokrauksella tarkoitetaan sopimukseen perustuvaa järjestelyä, jossa työvoiman vuokrausyritys luovuttaa (vuokraa) työntekijänsä määräajaksi asiakasyrityksen (käyttäjäyrityksen) käyttöön vuokraussopimuksessa sovituin ehdoin.
Työvoiman vuokrauksessa työntekijän työsuhde säilyy järjestelyn ajan työvoiman vuokrausyritykseen. Työvoiman vuokrausyrityksen ja (vuokra)työntekijän välillä on työsopimus ja työsuhde. Työvoiman vuokrausyritys on (vuokra)työntekijän työnantaja.
Käyttäjäyrityksen ja (vuokra)työntekijän välillä ei ole työsopimusta eikä työsuhdetta eikä käyttäjäyritys ole (vuokra)työntekijän työnantaja.
Työvoiman vuokrausyrityksen ja vuokratyövoimaa käyttävän käyttäjäyrityksen välillä on järjestelyn mahdollistava sopimussuhde.
Työvoiman vuokrausyrityksen ja vuokratyövoimaa käyttävän käyttäjäyrityksen välillä on sopimussuhde, jonka perusteella käyttäjäyritys maksaa (vuokra)työvoimasta korvauksen (vuokran) työvoiman vuokrausyritykselle. Työvoiman vuokrausyritys on (vuokra) työntekijöiden työnantajana vastuussa käyttäjäyritykselle vuokraamiensa (vuokra)työntekijöiden palkanmaksusta. Käytännössä saatetaan sopia, että käyttäjäyritys huolehtii ns. teknisestä palkanmaksusta (vuokra)työntekijöille.
Työn tai työvoiman välityksessä työnsuorittaja ei ole työsuhteessa työtä tai työvoimaa välittävään tahoon, työnsuorittaja voi olla työ- tai toimeksiantosuhteessa tahoon jolle hän tekee työtä
Työn tai työvoiman välityksessä työnsuorittajan ja työtä / työvoimaa välittävän tahon välillä ei ole työsopimusta eikä työsuhdetta, joten työtä / työvoimaa välittävä taho ei ole työnsuorittajan työnantaja.
Työnsuorittajalle voi muodostua työsuhde siihen tahoon, jolle hän tekee työtä. Jos työnsuorittajan ja työvoimaa tarvitsevan tahon välille muodostuu työsuhde, työvoimaa tarvitseva taho on työnsuorittajan työnantaja.
Työn tai työvoiman välityksessä työnsuorittajan ja työvoimaa tarvitsevan tahon välille voi muodostua toimeksiantosuhde. Toimeksiantosuhteessa työnsuorittaja yleensä työskentelee työeläkelaeissa tarkoitettuna yrittäjänä.
Laskutuspalveluyrityksen kautta laskuttavat työnsuorittajat
Työnsuorittaja voi laskuttaa työstään saamansa korvauksen (palkan) laskutuspalveluyrityksen kautta.
Laskutuspalveluyritys -toimintamalleja voi olla erilaisia. Pelkistetysti kuvaten laskutuspalveluyritys -mallissa työnsuorittaja hankkii itse toimeksiantajat (tilaajat, asiakkaat) ja sopii näiden kanssa toimeksiannoista ja palkkioista. Kun työ on tehty, työnsuorittaja toimittaa laskutustiedot laskutuspalveluyritykselle, joka laskuttaa toimeksiantajaa. Kun toimeksiantaja on maksanut laskun, laskutuspalveluyritys vähentää maksetusta summasta muun muassa ennakonpidätyksen ja laskutuspalveluyrityksen perimän palkkion ja maksaa jäljelle jäävän summan työnsuorittajalle.
Laskutuspalveluyritys -toimintamallissa laskutuspalveluyrityksen ja palvelun käyttäjäksi rekisteröityneen työnsuorittajan välillä ei yleensä ole työsopimusta eikä siten työsuhdetta, joten laskutuspalveluyritys ei ole työnsuorittajan työnantaja.
Laskutuspalveluyrityksen laskutuspalvelua käyttävälle työnsuorittajalle saattaa muodostua työsuhde siihen tahoon (toimeksiantaja, asiakas, tilaaja), jolle hän tekee työn, ja jolta saamansa korvauksen (palkan) hän laskuttaa laskutuspalvelun kautta.
Yleensä laskutuspalveluyritystä käyttävät itsensä työllistävät työnsuorittajat tekevät työtä työeläkelaeissa tarkoitettuina yrittäjinä.
Laskutuspalveluyritys -mallissa työn tekemiseen ja korvauksen maksuun liittyviä tahoja on useita: työnsuorittaja, työnteettäjä (toimeksiantaja, tilaaja, asiakas) ja laskutuspalveluyritys. Kaikkien toimijoiden asema on tarvittaessa määriteltävä, jotta:
- voidaan määritellä, onko kyseessä työsuhde vai yrittäjätoiminta
- jos on kyseessä työsuhde, saadaan selville, mikä taho on työeläkevakuuttamisvelvollinen työnantaja
- työeläkevakuuttaminen sekä siihen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet kohdentuvat oikein.
Oleellista on selvittää, keiden välillä on sopimus työn tekemisestä. Jos osapuolten välillä on sopimus työn tekemisestä, on tarkasteltava, onko sopimus työsopimuksen tunnusmerkit täyttävä sopimus työsuhteisesta työstä vai muu sopimus, esimerkiksi toimeksiantosopimus yrittäjänä tehtävästä työstä.
Jos osapuolen välillä ei ole työntekoa koskevaa sopimusta, osapuolten välille ei synny työsuhdetta eikä myöskään toimeksiantosuhdetta. Sellainen taho, joka ei ole osapuolena työntekoa koskevassa sopimuksessa, ei ole työnsuorittajaan nähden työnantajan eikä myöskään toimeksiantajan asemassa.
Laskutuspalveluyritys -mallissa joidenkin tahojen välillä voi olla muu kuin työn tekemistä koskeva sopimus, esimerkiksi sopimus laskutuksen hoitamisesta.
Laskutuspalveluyritys -toimintamallissa (jossa työnsuorittaja hankkii itse toimeksiantajat (tilaajat, asiakkaat) ja sopii näiden kanssa toimeksiannoista ja palkkioista sekä laskuttaa saamansa korvauksen laskutuspalveluyrityksen kautta) laskutuspalveluyrityksen ja sen laskutuspalvelua käyttävän työnsuorittajan välillä ei ole kyse työsuhteesta, koska:
- laskutuspalveluyrityksen ja työnsuorittajan välillä ei ole sopimusta työnteosta (työnsuorittaja sopii itse töistään ja työtään koskevista ehdoista tilaajan (asiakkaan) kanssa, työnsuorittaja hankkii yleensä itse asiakkaansa ja laskutuspalveluyrityksen kautta laskuttamansa työtehtävät, työtä koskeva sopimus on työnsuorittajan ja tilaajan välillä)
- työnsuorittaja ei ole sitoutunut tekemään henkilökohtaisesti työtä laskutuspalveluyritykselle tai laskutuspalveluyrityksen lukuun jollekin muulle taholle
- työnsuorittaja ei ole sitoutunut tekemään työtä laskutuspalveluyrityksen johdon ja valvonnan alaisena (laskutuspalveluyritys ei määrää mitä työtä tehdään, missä miten ja milloin työtä tehdään eikä valvo työntekoa)
- laskutuspalveluyritys ei maksa työnsuorittajalle palkkaa työnsuorittajan laskutuspalveluyritykselle tekemästä työstä (laskutuspalveluyrityksen kautta kulkee työnsuorittajan toimeksiantajan työnsuorittajalle maksama korvaus).
Laskutuspalveluyritys -mallissa laskutuspalveluyrityksellä ei yleensä ole laskutuspalvelua käyttävän työnsuorittajan toimeksiantajaan nähden vastuuta työnsuorittajan työsuorituksesta (esim. sijaisjärjestelyt työnsuorittajan ollessa estynyt tekemästä työtä, työnsuorittajan virheellinen työsuoritus). Laskutuspalveluyrityksellä ei yleensä myöskään ole laskutuspalvelun käyttäjäksi rekisteröityneeseen työnsuorittajaan nähden vastuuta laskutetun suorituksen maksamisesta työnsuorittajan toimeksiantajan maksukyvyttömyystilanteissa. Työsuhteessa puolestaan työnantajalla on vastuuta työntekijän työsuorituksesta ja työnantajalla on palkanmaksuvelvollisuus.
Laskutuspalveluyrityksen käyttäjäksi rekisteröitymisen ja laskutuksen hoitamisen perusteella ei synny työsuhdetta laskutuspalveluyrityksen ja palvelun käyttäjän välille.
Laskutuspalveluyrityksen käyttäminen työstä saatavan korvauksen maksamiseen ja laskuttamiseen ei sellaisenaan merkitse sitä, että kyse olisi yrittäjänä tehtävästä työstä ja siitä, että yrittäjä käyttää toiminnassaan laskutuspalveluyrityksen palvelua.
Jos työnsuorittajan ja työnteettäjän välinen työntekosuhde täyttää työsuhteen tunnusmerkit, kyseessä on työsuhteessa tehty työ siitä huolimatta, että korvauksen laskutus ja maksaminen hoidetaan laskutuspalveluyrityksen kautta.
Esimerkki: Henkilö työskenteli kuorma-auton kuljettajana A Oy:lle muutaman viikon ajan vuonna 2017. Henkilö ajoi A Oy:n omistamaa kuorma-autoa. Korvaus henkilön työstä laskutettiin ja maksettiin laskutuspalveluyrityksen (LPY) kautta. LPY laskutti A Oy:tä henkilön ajamista työtunneista. Laskutukseen sisältyi lakisääteisiä maksuja ja LPY:n palkkio. Kirjallista sopimusta työstä ei ollut. LPY:n mukaan LPY ei sopinut henkilön eikä muunkaan tahon kanssa henkilön työstä tai työskentelyn ehdoista, ei hankkinut tai hinnoitellut töitä, ei ohjannut tai valvonut työtä eikä vastannut henkilön työsuorituksesta toimeksiantajaan nähden eikä palkanmaksusta henkilöön nähden. LPY:n mukaan henkilö ei työskennellyt työsuhteessa LPY:hyn eikä LPY maksanut henkilölle palkkaa työsuhteen perusteella. LPY:n mielestä henkilö toimi ns. kevytyrittäjänä. LPY katsoi toimineensa laskutuspalveluyrityksenä. A Oy:n mielestä henkilö ei ollut työsuhteessa A Oy:öön. A Oy katsoi ostaneensa suullisen sopimuksen perusteella kuljettajapalveluja LPY:ltä ja henkilön olleen LPY:n lähettämä kuljettaja. LPY:n mukaan LPY ei ollut myynyt kuljettajapalveluja eikä lähettänyt henkilöä työskentelemään A Oy:lle.
Asiassa arvioitiin henkilön ja LPY:n välistä suhdetta. Henkilön ja LPY:n välillä ei todettu olleen sopimusta työn tekemisestä. Asiassa ei voitu todeta, että henkilö olisi työskennellyt työsuhteessa LPY:een tai että LPY olisi työnantajana vuokrannut tai välittänyt henkilön työskentelemään A Oy:lle. LPY:n ei katsottu olleen henkilön työnantaja. LPY:n katsottiin toimineen laskutuspalveluyrityksen roolissa. LPY:n toimintaan liittyneet työvoiman välitykseen viittaavat piirteet eivät muuttaneet arviota LPY:n asemasta, koska työvoiman välityksessä työvoimaa välittävän tahon ja työnsuorittajan välillä ei ole työsuhdetta. Koska henkilön ja LPY:n välillä ei todettu olleen sopimusta työn tekemisestä, LPY:n ei voitu todeta olleen henkilöön nähden myöskään toimeksiantajan asemassa.
Asiassa arvioitiin henkilön ja A Oy:n välistä suhdetta. Henkilön tehtävänä oli ollut kuorma-auton ajaminen. Henkilö teki työn A Oy:n ajokalustolla. Henkilö teki kuljetustyön henkilökohtaisesti. Henkilön ei näytetty omistaneen ajokalustoa tai vuokranneen toimintaansa varten kalustoa tai tehneen investointeja järjestääkseen kuljetuspalveluja taikka järjestäneen kuljetuspalveluja itsenäisesti ja yrittäjämäisesti. Henkilöllä ei ollut toiminnassaan yrittäjätoiminnalle tyypillistä taloudellista riskiä. A Oy:n katsottiin päättäneen kuljetuksista ja niiden aikatauluista. A Oy:llä oli ollut mahdollisuus henkilön työn johtoon ja valvontaan. Henkilö oli saanut vastikkeen työstä tekemiensä työtuntien perusteella. Henkilön katsottiin työskennelleen työsuhteessa A Oy:ön, joten A Oy:n tuli järjestää henkilölle TyEL:n mukainen työeläketurva LPY:n kautta henkilölle maksamastaan palkasta. (ETK:n päätös 3.12.2018)