• Etusivu
  • Uutiset
  • Muutoksia työeläkkeiden kustannustenjako- ja laskuperusteisiin vuodelle 2020

Muutoksia työeläkkeiden kustannustenjako- ja laskuperusteisiin vuodelle 2020

13.02.2020, Julkisuus: Julkinen

Työeläkkeiden kustannustenjaon perusteisiin on tullut muutoksia esimerkiksi ETK-kustannusosuuksien laskentaan. Laskuperusteisiin on tehty tarvittavat muutokset vuoden 2020 vakuutusmaksun laskentaa varten. Työeläkelaitosten vakuutusmaksut sekä vastuuvelan ja eläkevastuun määrä määräytyvät laskuperusteiden mukaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut perustemuutokset.

Kustannustenjakoperusteisiin on kirjattu Eläketurvakeskuksesta annetun lain 5 §:n muuttamisesta annetun lain (1473/2019) mukainen kustannusosuuksien laskentamenettely. ETK:n kustannusosuudet kohdistetaan erikseen julkiselle ja yksityiselle sektorille palveluosuuksien mukaisessa suhteessa. Sektorikohtaiset ETK:n kustannusosuudet jaetaan kyseisille eläkelaitoksille vakuutettujen työansioiden mukaisessa suhteessa. Merimieseläkekassan (MEK) ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) kustannusosuuksissa otetaan edelleen huomioon niille kohdistettujen palveluiden erityispiirteet.  

Kustannustenjakoperusteisiin on tehty myös useampia käytännön muutoksia, joiden tarkoituksena on yksinkertaistaa kustannustenjaon ennakkoerien laskentaa. Muutoksilla ei ole vaikutusta lopullisiin kustannustenjaon määriin. Esimerkiksi eri kustannustenjaoissa käytössä olleet ennakoiden määräämisen euromääräiset alarajat poistettiin. Nykyään eri selvittelyiden ennakot yhdistetään kustannustenjaon rahaliikenteessä yhdeksi eräksi, joten alarajat ovat tarpeettomia.

TyEL-vakuutusmaksu on keskimäärin 24,4 prosenttia palkasta vuonna 2020. Maksun kokonaistaso säilyy samana kuin vuonna 2019. Laskuperusteisiin ei ole tullut merkittäviä laskentateknisiä muutoksia. Laskuperusteet sisältävät vuosittain vahvistettavia kertoimia, joiden muuttuneet arvot löytyvät perusteista sekä Työeläkelakipalvelun aikasarjoista.  

Eläkelaitosten laskuperusteet löytyvät Säädöspalvelusta. Sieltä löytyy lisäksi perusteluja perusteiden muutoksille sekä laskuperuste- ja kustannustenjakokertoimien laskentamuistiot.

 

Jaa